„Suljetut vaunut” Martin markkinoilla 23.–24.11. Kaapelitehtaalla

***************

„Suljetuista vaunuista” sanottua:

„Mystisen tuntemattoman J.Tapion alias Jukka Kostiaisen [teos on] mahtava kunnianosoitus Tatu Vaaskivelle – kirjailijalle, joka muun toimeliaisuutensa ohella jätti jälkensä myös suomalais-virolaisiin suhteiisiin.“

„Suljetuilla vaunuilla on sanottavaa muun muassa Aino Kallaksen harrastajille sekä niille, jotka tuntevat Friedebert Tuglaksen luoman olemattoman kirjailijan Arthur Valdesin; mainittakoon, että aikanaan Vaaskivikin edisti Valdesianaa suuresti.”

„Suljetut vaunut menee tämän vuosituhannen virokirjojen ehdottomaan kärkeen.“

(Hannu Oittinen, ELO 3/2013)

********************

Teos on ilmestynyt myös viroksi nimellä „Kinnises tõllas“ (Atlex 2013) Tarton kaupunginkirjaston 100-vuotispäivien juhlajulkaisuna.

Suljetuttuja vaunuja” on jälleen saatavissa Suomen Viro-yhdistysten liitto ry:n kirjamyyntipisteestä Martin markkinoilla.

Martin markkinat 23.–24.11.2013 Helsingin Kaapelitehtaalla

http://www.martinmarkkinat.fi/

**********************

Kohtaamisia kirjanostajan kanssa, osa II

Reilut pari viikkoa sitten toin viimekesäisiä Terveisiä Tartosta, kertomalla mm. omakustannekirjailijan ja erään tulevan kirjanostajan sattumanvaraisesta kohtaamisesta elokuisessa Tartossa.

Viime sunnuntaina Kaapelitehtaalla SVYL:in kirjatiskillä, juuri tehdessäni kauppoja Jaan Krossin Tahtamaasta (josta puolestaan kirjoitin 26.11 ), viereeni ilmestyi herra, joka osti kuin ostikin Suljetut vaunut -teokseni.

Kun toinen ystävällisistä myyjistä sitten paljasti asiakkaalleen, että tämän vieressäpä sattuikin juuri seisomaan kirjailija itse, en tietenkään voinut jäädä vain sivustaseuraajaksi, ei, jotain oli minunkin sanottava.

Sen terävämpää en siihen kohtaa ilahtumisen voittoiselta hämmennykseltäni keksinyt, kuin että (kättelyn ja esittäytymisten jälkeen) kysyä, miksi hän oli minun kirjastani kiinnostunut.

Kuulemma siksi, että hän keräsi kaikki Viroa käsittelevät teokset…

Siitäpähän sain…

Mutta ihan upea harrastus. Melkoisen Eesti-sivistynyt on se, joka vaikkapa vain osankin noista teoksista lukee.

Ja ihan noin Suljettujen vaunujen näkökulmasta soisi tuommoisia bibliofiilejä olevan mahdollisimman paljon.

Kolme ottelua Kaapelitehtaalla

Eilen Tuglas-seuran Martin markkinoilla Kaapelitehtaalla esiteltiin muitakin mielenkiintoisia romaaneja kuin Sofi Oksasen uutukainen.

Ensin oli vuorossa Jaan Krossin viimeiseksi jäänyt romaani Tahtamaa (2001), joka tänä syksynä on viimein ilmestynyt Jouko Vanhasen suomennoksena (Moreeni, 2012). Ohjelman mukaan teoksesta olivat keskustelemassa kirjallisuuskriitikko Hannu Marttila ja suomentaja.

Tämän mittelön jälkeen yleisölle tarjottiin oikeaa miekkailua suoraan Haapsalusta, ja sitten nousivat estradille professorit Heikki Ylikangas ja Seppo Zetterberg, jälkimmäisellä kourassaan ensin mainitun uunituore romaani Aseveljen petos (Amanita, 2012). Tämän kohtaamisen markkinaohjelma esitteli haastatteluna.

Vanhasen ja Marttilan osuudessa kriitikko otti heti alussa tiukan otteen aiheesta ja kumppanistaan, ryhtyi käymään läpi teoksen juonta lähes kiusallisen yksityiskohtaisesti, juonipaljastuksia myöten. Ja sellaisella innolla että unohti esitellä itsensä ja keskustelukumppaninsa. (Mistä Vanhanen pääsikin jossain välissä kuittaamaan nasevasti. Touché!)

Kyse oli oikeastaan monologista, johon Vanhanen vain – ehkä parempimuistisena tai koska oli teoksen viimemmäksi ja tarkemmin lukenut – heitti välillä lyhyitä täsmennyksiä ja korjauksia. Tosin pari kertaa Marttila kyllä laski suojaustaan hieman, tarjosi jonkin kysymyksen esittämällä kumppanilleen mahdollisuutta kontrata, mutta noihin tilaisuuksiin ei Vanhanen tarttunut.

Yleisölle tuli kyllä selväksi, että käsittelyn alla oli hyvin epäkrossilainen ja jo aikoinaan kiivastakin polemiikkia aiheuttanut teos, mutta kovin syvälle tuohon puoleen ei tässä keskustelussa päästy. Marttila tahtoi jumittua romaanin kolmiodraamaan.

Emeritusprofessori Ylikangas ja hänen hieman nuorempi kollegansa professori Zetterberg sitä vastoin olivat paitsi hyvin toisensa tuntevia ammattiveljiä, myös selkeäsanaisia ja innostuneita, suorastaan hauskoja esiintyjiä, joiden kohdalla voi jo melkein puhua lavasäteilystä. Haastattelu läheni väliin keskustelua mutta jätti kuitenkin tekijälle riittävästi tilaa esitellä vapaasti ajatuksiaan, teostaan ja sen saamaa vastaanottoa. Juonesta ei nyt puhuttu sanaakaan, vain sen pääkohdista ja aihealueista joita romaani kosketteli.

Ensimmäinen koitos ei siis ollut sanan varsinaisessa mielessä keskustelu – eikä viimeinen puolestaan haastattelu. Ensimmäisessä valitettavasti, jälkimmäisessä onneksi. Miekkailu sen sijaan oli sitä itseään, sangen nautittavaa katseltavaa.

Mutta niin tai näin, molemmat esitellyt teokset oli Kaapelitehtaalta monen muun herkun lailla mukaan ostettava.