Eräs juhannuksenjälkeinen miete ugrilaisesta rodusta

Tänään  Suljettuihin vaunuihin tai Vaaskiveenkin (vaikka hän innokas rantauimari olikin) vähän kevyemmin linkittyvä postaus.

Juhannusta on siis taas vietetty perinteisin menoin: kinkkua sulateltu kiukaan lämmössä, otettu olutta ja viinaa, sitten miehestä mittaa, rattiin ruvettu ja kiinni jääty.

Ja tämä viinan ja veden epäterve sekoittaminen! Viinaa raakana ja sitten vesille. Mieluiten vielä kiikkerällä ruuhella tai miehekkäästi perhostellen pitkin suviöistä järvenselkää. Sekoitussuhde pullo viinaa  järvelliseen vettä on usein kohtalokas.

Nyt kun hukkuneet on taas naarattu ja kansa primitiivisiä juomatapojaan hetken taivastellut, voi kääntää katseen Suomenlahden etelärannalle: ollaanko siellä yhtä ugreja?

No: Oluen myynti oli juhannusviikonloppuna huipussaan, rattijuoppoja ajoi tutkaan yhtenä köytenä, riehuttukin oli.

Mutta hukkumisonnettomuuksista ei havaintoja.

Purreeko Virossa valistus paremmin kuin meillä?

Ehkä siellä ollaan hiukan – Tatun viljelemää termiä käyttäen – eurooppalaisempia kuin täällä pohjoisempana. Ei aivan niin primitiivisiä, hiukan pehmeämpiä, jotenkin tolkullisempia.

Jostakin sellaisesta saattaisi kertoa tämäkin:

Aivan oikein, zoomataanpa hiukan lähemmäksi:

Selvä merkki eurooppalaisesta sivistyksestä!

Perin vaikeaa on kuvitella Suomeen kukkakauppaa, joka vielä yön tunneilla palvelujaan tarjoaisi. Mutta Virossa asia on toisin. Vaikka viinaa juodaan ja kännipäissään kaahaillaan, niin kukkia pitää voida ostaa lähes yön ympäri.

 

24.6. – Juhannuspäivä, Jaanipäev

Tänään on oikea Juhannus, se vanha ja 24. päivään kesäkuuta sidottu, se jota halutaan enää harvassa maassa viettää. Virossa halutaan.

Vuoden 1937 Juhannuspäivä sattui torstaiksi, siihen aikaan vielä meillä Suomessakin.

Kesäkuun Tatu Ja Elina asuvat erään madame Tkatschefin vuokralaisina, samassa osoitteessa – kuten heille pian selviää – jota Aino Kallaksen lapset olivat koulukotinaan pitäneet. Vanha madame on venäläinen emigrantti: Tatun näkökulmasta majapaikka on ”100-prosenttisen slaavilainen”, kaikkine heidän mukavuuttaan vartioivine ikoneineen, barokkikaappeineen ja epävireisine flyygeleineen – mikä riemastuttava kolmisointu! Ja taustalla kuuluu avoimesta ikkunasta tulviva Maarian kirkon naakkojen kirkuna, ”aitoa arkaaista musiikkia, jota Suomessa kuulee vain Turussa”.

Ja – toden totta – omat muistikuvani, tosin vasta varhaiselta 60-luvulta, ovat sangen samanlaiset: ensivisiitilläni Turkuun esittivät vanhempani (linnan ja tuomiokirkon ohella tietenkin…) pienelle helsinkiläispojalleen tuiki tuntemattomia naakkoja! Vielä vaatimaton lajituntemukseni oli juuri karttunut yhdellä!

Mutta tänä päivänähän noita, naakkoja, riittää joka kaupungissa. Porvoossa lienevät ne jo kohta suurin väestöryhmä. Ainakin äänekkäin. Ja ehdottomasti sympaattisin.

Juhannuspäivästä ja sen äänimaailmasta on Tatulla herkkä muisto; lainaus Suljetuista vaunuista, sen VI luvusta:

Maarian kirkosta, jonka näkee muistuttavan kovin Oulun tuomiokirkkoa, Tatu maalaa pienen kauniin tuokiokuvan, sen romaanisesta ja taivaita tavoittelemattomasta muodosta, naakoista sen räystäillä, häilyvistä kynttiläkruunuista sisällä, sen avoimista ovista juhannuspäivän hiljaisuuteen leviävistä urkujen hartaista sävelaalloista…

Matkaajat myös tunnistavat melodian: ”Oi Herra, siunaa ruhtinaamme… – sama ikimuistoinen ja veriin syöpynyt melodia, jonka jokainen venäläistä iettä kantanut kansa on valtaherroiltaan perinyt”, Tatu kirjoittaa.

Sota tuhosi yli puolet Tartosta, myös madame Tkatschefin kotitalon, eikä Maarian kirkkokaan ole entisensä:

Suljetuista vaunuista voimme edelleen lukea, että

[–] vanha rakennus numerossa 5 on kadonnut, ehkä juuri samassa pommituksessa tai keskityksessä kuin naapurustossa sijainnut Maarja kirikukin, heinäkuussa 1941. Tkatschefin osoitteessa toimii nyt Babysport OÜ. Entisen kirkon kohdalla Pepleri 1:ssä puolestaan on Viron maatalousyliopiston spordiklubi.

* * *

Tuo Vaaskiven mainitsema virsi, ”Oi Herra, siunaa ruhtinaamme”, päivitettiin jo seuraavana vuonna virsikirjan uudistuksen yhteydessä ja sai silloin nimekseen ”Oi Herra, korkein valtiaamme” (virsi 459, nyk. 579).

Virteen myös lisättiin rukous sukukansojemme, ”Suomen heimon”, puolesta.

linkki