„Kinnises tõllas“ muutamassa kirjastossa

En tiedä, kuinka Kinnises tõllas nyt Virossa myy, mutta ainakin voin seurailla kirjan lainaustilannetta Tarton Kaupunginkirjastossa.

Ja ihan mukavalta se näyttääkin: kaikki kirjaston viisi nidettä ovat lainassa!

Mukavaltahan se tuntuisi, jos painos myytäisiin loppuun.

Tiedustelin Oulun Kaupunginkirjastosta, ollaanko siellä kiinnostuneita ottamaan kokoelmiin yksi ilmainen tekijänkappale, Vaaskiven kaupungista kun on kysymys. Vastaus oli ilahtunut:

Hei!

Otamme mielellämme vastaan vironkielisenä laitoksena ”Suljetut vaunut”.

Kirjastollamme ei ole sitä ennestään.

Kiitos jo ennakkoon.

Ystävällisin terveisin…

Tarton kirjastoa kiinnosti kirjani tarttolaisuus, eli paikka johon tapahtumat sijoittuvat; Oulun puolestaan sen oululaisuus, siis kohdehenkilö T. Vaaskivi. Oulun suunnallahan on ollut kiinnostusta myös Suljettuja vaunuja kohtaan enemmän kuin muualla.

Tarjosin tekijänkappaletta myös kotikylällä, eli Porvoon Kaupunginkirjastoon. Vastaus oli ehkä hiukan hämmentävä:

Hankimme viime vuoden puolella aika ison satsin vironkielistä kirjallisuutta kirjastoon, joten olemme tällä hetkellä tyytyväiset valikoimaamme. Jos haluat, voit toki laittaa yhden lahjoituskappaleen tulemaan kirjastoomme.

Kiittäen,

Porvoon kaupunginkirjasto…

Nyt piti kyllä jäädä hetkeksi miettimään, että halusinko, oikeasti. Tokihan minä voisin ihan samaan hintaan (edullisemminkin, itse asiassa) olla laittamattakin.

Kauhean hienoa tietysti, että voi olla tyytyväinen työhönsä. Ja kun joku laitos on noin tyytyväinen tarjoamaansa palveluun, niin eittämättä ovat sitten asiakkaansakin. Vai?

Ei, ajattelin sitten, kai sinne Viro-hyllyyn yksi kapoinen pikku kirja kuitenkin mahtuu, saattaapa joku tarttolaislähtöinen porvoolainen siitä kiinnostuakin.

En minä kirjaani itsetyytyväiselle kirjastolle lahjoitakaan, vaan sen vironkielisille asiakkaille. Kirjoitin sisäkanteen:

Selle raamatu on kinkinud Porvoo Linnaraamatukogu eesti keelt lugevatele kasutajatele autor.

  

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s