Mies joka vei…

Kun noin kuukausi sitten (2.3.) kirjoitin Tatu Vaaskiven viemisestä takaisin Viroon ja Tarttoon, tunsin lievää suurempaa houkutusta rinnastaa tapaus erääseen anekdoottiin 70-luvun lopulta.

Mutta hiukan kaukaa haetulta (niin viimein totesin) tuntui punktohtori Esa Saarisen nimen mainitseminen tässä yhteydessä. Jotain rajaa näihin aasinsiltoihinkin…

Kuinka ollakaan, Esa Saarinen osoittautuu sangen aktuelliksi persoonaksi juuri nyt, Himas-jupakoinnin velloessa, kuten Helsingin Sanomien tänään ilmestyneestä Kuukausiliitteestä voimme todeta. Joten ehkä sitten palaan häneen.

Ilman muuta Hurriganes-musiikki. Eritoten pidän heidän Get on [Get on] -piisistään.

Näin tuore tohtori Saarinen Ilta-Sanomissa vuonna 1977 mielimusiikkia kysyttäessä, HS:n Saska Saarikosken mukaan.

Myöhemmin Kuukausiliitteen artikkelissa Esa paljastaa Hurriganesin olleen (suurelle yleisölle tuntemattomaksi jääneen) pikkuveli-Vesan intohimo. Esa oli ymmärtänyt, ettei hänen omalla Beach Boys -diggailullaan suurta yleisöä lämmitetä ja päätti heittää toimittajalle jotain rankempaa, mediaseksikkäämpää, katu-uskottavuutta kartuttavampaa.

Ja paremmin suurta yleisöä puhuttelikin Remun englanti kuin BB:n – tai Saarisen itsensä.

Mutta miksi punktohtorin persoona vilahti mielessäni kun lähestyvästä kirjanjulkaisustani kirjoitin?

Esa intoili aikoinaan jossain kotibileissä (hilpeän itseironisesti), että ”hänet tullaan muistamaan miehenä, joka vei Hurriganesit Amerikkaan”.

No, ehkemme kuitenkaan muista. Iltapäivä- ja naistenlehtiä ahmiva rahvas muistaa Esan pantteribleiseristä, intelligentsia ja yritysmaailma varmaan paljosta merkityksekkäämmästäkin.

Mutta onnistunko minä nyt yhtään paremmin omissa kulttuuripyrinnöissäni yrittäessäni viedä T. Vaaskiveä Tarttoon?

Jääkö ensi torstain esiintymiseni Tarton Kaupunginkirjastossa samanlaiseksi hetkelliseksi kuriositeetiksi kuin Esan Berkleyn-kämpässään soittelema Roadrunner-älppäri: muutama vaivautunut kuulija; joku sanoo, että ihan jees; sitten siirrytään kiinnostavampiin juttuihin…

Saa senkin sitten nähdä, Tatu Vaaskiven sanoja lainatakseni.

Joka tapauksessa: Ketoon, ketoon!, Eski, näin kuusikymppisten kynnyksellä.

Ja terveiset samalla myös Liisalle, Kitulle, Taaville, Vepille, Vusille ja Artulle. Ja Tuupolle, tietenkin. Ja Littuselle.

Kalbo

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s