Raitiovaunu on uni…

Jukka Pakkanen kirjoitti joitakin vuosia sitten pienen novellikokoelman Fellinin raitiotie (Like 2004). Se ei ollut hänen ensimmäinen spårajuttunsa, mutta sitä minä en silloin tiennyt. Muistan vain, miten juuri tämä kokoelma kolahti: novelletit, Fellini – ja raitiovaunut!

Jotain samaa tunsin parisen vuotta sitten uppoutuessani Peter von Baghin taskukirjaseen Junassa (WSOY 2011): elokuva ja juna!

Teokset eivät toki ole täydellisiä nautintoja – Pakkasen tekstiin on jäänyt turhaa löysyyttä jota novelletti muotona ei kestä; Bagh ampuu, tyylilleen uskollisena, monesti yli, eikä kirjan viimeistelyssäkään ole kustantaja nähnyt tarvittavaa vaivaa – mutta jotain perin lumoavaa kummassakin eittämättä on.

Raiteet, unenomaisuus, elokuvallisuus. Ja kirjoittajansa syvä vihkiytyminen ja usko asiaansa, jotka eivät voi olla välittymättä lukijalle.

Muistan, miten kumpaakin kirjaa lukiessani, ensinmainittua uudessa kodissani Porvoossa, jälkimmäistä junassa Tallinnasta Tarttoon, näin silmieni edessä, Kasin ratikan huuruisen ikkunan läpi, sumuisen Bulevardin, ja tunsin nenässäni Koffin vanhan panimon mäskin vuosia sitten…

Tänä iltana ajattelin taas tuota kuvaa, tuoksua. Raitiovaunuja ja panimoa, Bulevardiakin. Enää koskaan emme saa tuntea sitä mäskintuoksua, joka matalapaineisina, kosteina aamuina ylsi aina Erottajalle saakka, muistutti meitä siitä että Stadi oli myös panimokaupunki. Se aikakausi on jäänyt taa.

Bulevardi ja helsinkiläiset ovat menettäneet jotakin.

Nyt ollaan menettämässä lisää: HSL (”Helsingin seudun liikenne”, siis se entivanhanen HooKooÄl) aikoo aivan täysissä tosin lopettaa linjat 3B ja 3T – tai vaihtaa niiden nimet 3:ksi ja 2:ksi, koska ”kahdella eri reittiä kulkevalla linjalla ei pitäisi olla samaa linjanumeroa”.

Suunnitelmaluonnosta voi kuulemma kommentoida tammikuun 20. päivään asti HSL:n verkkosivuilla osoitteessa www.hsl.fi.

Kommentoikaa! Minä ehdin jo:

Miksi me oikeastaan puhumme ”linjanumeroista”, kun yhtä hyvin voisimme käyttää termiä ”linjatunnus”? Eivät ”3B” ja ”3T” ole juuri sen sekavampia ja vaikeampia lukutaitoiselle erottaa kuin vaikkapa ”32” ja ”39” – melkeinpä päinvastoin.

Ja jos vaikka olisivatkin, niin:

Älkää, kiltit, muuttako noita ikiaikaisia tunnuksia, ne kuuluvat tähän kaupunkiin siinä kun vaikkapa Kurvi tai Kolera-allas. Toki ilmankin pärjätään, ja muutaman vuosikymmenen kuluttua niitä ei kukaan osaa edes kaivata. Sitten kun kaikki on yhdenmukaistettua ja steriiliä. Mutta sitäkö me tosiaan haluamme?

Tuollaiset pienet merkit kertovat kaupungin historiasta – ja sen kunnioittamisesta. Ei ihan kaiken tarvitse olla yksinkertaistettua, selkeää, loogista, ykkösillä ja nollilla merkittävää insinöörikieltä. Ei katujen nimien, ei rakennusten muotojen – eikä Suomen ainoan raitiovaunukaupungin perinteikkäiden linjatunnusten.

Säilytetään tämä yksi, viimeinen ja omaperäinen, poikkeus: se kertoo siitä että Stadissa on elänyt epäloogisia (tai ehkä 3B:n ja 3T:n logiikka joskus paljastuukin – eikä toivottavasti liian myöhään – mistäpä me sen tiedämme…) ja suorastaan vähän outoja, ja siis aitoja, oikeita, ihmisiä ja virkamiehiä. Ja että sellaisille on sijaa täällä edelleenkin. Stadilaisille.

Jukka Pakkanen kirjoitti Fellinin raitiotiessä rakkaudentunnustuksensa raitiovaunuille. Minä puolestani Suljetuissa vaunuissa Tartolle. Mutta toinen rakkauteni on spåra: miksi muuten kulkisin T-paidassa, jonka rintamuksessa lukee ”Tartu tramm”?

Tartu on unenägu…

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s