Juhlahumun hiljennyttyä, osa 2

Sangen ristiriitaisten tunteiden vallassa palaan SKS:n Vaaskivi-seminaarista.

Tänään 21.9. tuli kuluneeksi 70 vuotta Tatu Vaaskiven kuolemasta. Vaaskiven muiston kunnioittamiseksi oli SKS yhdessä Suomen arvostelijain liiton (SARV) kanssa järjestänyt iltapäiväseminaarin nimellä Näkökulmia Tatu Vaaskiveen.

Ohjelman muodosti neljä ansiokasta alustusta, takanaan neljä mitä ilmeisimmin sanojensa takana seisovaa vakaata miestä: tutkija Veli-Matti Pynttäri aiheenaan ”T. Vaaskivi ja kulttuurikritiikin ajankohtaisuus”, dosentti Juhani Ihanus aiheesta ”Vaaskivi ja psykoanalyysi”, tietojärjestelmäasiantuntija Jukka Pennanen aiheesta ”Synteettinen elämänkatsomus – Vaaskiven ja Nietschen yhteisiä piirteitä” sekä lopuksi professori Juhani Niemi aiheenaan ”Tatu Vaaskivi ja Vaaskivi-plaketti”. Oma mielenkiintonsa eittämättä jokaisessa puheenvuorossa.

Mutta tarjottiinko parikymmenpäiselle kuulijakunnalle lopulta neljä näkökulmaa Vaaskiveen.  Mielestäni ei. Pikemminkin tarjottiin kolme näkökulmaa Tatu Vaaskiven kulttuurikriittisten teosten Vaistojen kapina ja Huomispäivän varjo suunnasta – sekä lopuksi analyysi Vaaskiven nimeä kantavasta kriitikkopalkinnosta ja sen historiasta.

Mihin oli unohdettu kaunokirjailija-Vaaskivi?  Missä oli näkökulma vaikkapa Vaaskiven kieleen, tyyliin, hänen elämäänsä, persoonaansa? Vain sivulauseissa. Fokus ei ollut Tatu Vaaskivessä ihmisenä, ei edes kirjailijana, vaan ajattelijana. Hienoa, Tatu jos kuka oli ajattelija – mutta sitten seminaarin nimeksi olisi ehkä ollut hyvä laittaa ”Näkökulmia Tatu Vaaskiveen ajattelijana”.

Eikä sekään olisi ollut ihan oikein ihminen Tatu Vaaskiveä kohtaan.

Ehkä olen väärässä. Tällaisten tilaisuuksien kohderyhmä on akateeminen maailma, ohjelma on suunnattu sille, sieltä löytyy se potentiaali joka puolestaan voi löytää Vaaskiven uudestaan. Siis Vaaskiven ajattelun.

Mutta Tatu Vaaskivestä ihmisenä ei kukaan tunnu olevan kiinnostunut, sillä teemalla ei päästä seminaareihin puhumaan.

Ehkä olen jälleen väärässä kun sanon, että sillä kuitenkin ylitettäisiin julkisuuskynnys, päästäisiin ihan tavallisten ihmisten tietoisuuteen. Tatu Vaaskivi pääsisi.

Tämänpäiväisellä konseptilla kun tuskin päästään, valitettavasti. Paikalle saapunut erään suuren lehden toimittaja ainakin poistui kesken tilaisuuden.

Tällainen Tatu Vaaskiven persoonan ja elämän huomiotta jättäminen on siinäkin mielessä outoa, että hänen elämänsä ja persoonansa suorastaan tyrkyttävät nykyjournalismille (ja siis -lukijalle) juuri sellaista kaivattua koskettavaa tarinaa myötäelettäväksi. Ja lukijalle (miksei jopa toimittajallekin) siinä ohessa mahdollisuuden sivistyä, perehtyä historiaan, kirjallisuuden historiaan…

Mutta parempi kai pitää tämä mahdollisimman pienen piirin juttuna, mahdollisimman akateemisena.

Advertisements

2 thoughts on “Juhlahumun hiljennyttyä, osa 2

  1. Päivitysilmoitus: Saima Harmaja ja Tatu Vaaskivi: I Nisunjyvät « Suljetut vaunut

  2. Päivitysilmoitus: 15.11. Nimikkoseuroista, Saima Harmajasta – ja T. Vaaskivestä jälleen | Dixi! Eli Sorro kirjoittaa iltikseen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s