Tuoretta Parnassoa, laimeita päiväperhoja

Nautin tuoretta Parnassoa heti ilmestyttyään, jo muutama päivä sitten. Nyt siihen oli tartuttava uudestaan. Tai no, yhteen siinä julkaistuun artikkeliin. Karri Kokon ”Päiväperhoja” oli jäänyt sen verran vaivaamaan, että siihen piti palata.

En ollut tajunnut Kokon pointtia ensilukemalla, vaan eipä se selvinnyt minulle vieläkään.

Lyhyesti: Karri Kokon kotirouva-äiti oli aikoinaan säilyttänyt laatikollisen elokuva- ja teatterilippuja ja kutsu- ja menukortteja ynnä muuta sellaista sälää jota itse kunkin matkassa mukana kulkee (ja hyvä että kulkee). Niitä lukemalla ja aikajärjestykseen laittelemalla Kokko mielii luoda kuvaa vanhemmistaan, pariskunnasta, jonka ”vauraus ei ollut perittyä”, ja joka matkaa ”keskiluokan halki sen ylimmille portaille”, suoritus ”jonka mahdollistavat lahjakkuus ja kova työ, mutta myös monet sattumat ja ihmissuhteet”.

”Vanhempieni tarina on kertomus menestyksestä ja porvarillisesta hyvinvoinnista”, Karri Kokko toteaa.

Ja artikkelissa vilahtelevat Jane Erkot ja Kalevi Keihäset, Eemelit ja Iloniemet, Ratiat ja Rautavaarat, Tasavallan Presidentit, Urho Kekkoset, ”Urkit”… Hienoa väkeä, hyviä veljiä ja hulppeita aterioita.

Mutta jotenkin yksityisestä ei nyt synny Kokon käsissä yleistä, tarina jää yhden pojan oman äitinsä efemeran äärellä pohdiskeluksi, se ei kosketa, kiinnosta. Syy: laatikko on liian suuri, liian täynnä.

[–] mikä elokuva esitettiin Bio Kentissä Helsingin Munkkiniemessä runoilijan [Ezra Pound] kuolemaa seuraavana päivänä. Äitini ansiosta sekin tieto on tallessa.

Kyseessä on Kokon mukaan Sinuhe. Mutta tokihan tuommoinen tieto on säilynyt tallessa virallisemmissakin arkistoissa, Hesarin vanhoissa numeroissa vaikkapa.

Tuosta laatikollisesta ja tuosta ideasta olisi kenties voinut työstää parin sivun kolumnin tai yhden napakan bloggauksen – Parnasson paperiversio hukkasi siihen nyt kahdeksan (8) kallista sivua.

Lehdessä seuraavaksi on taitettu Elina Kilkun novelli ”Merkityksetön esitys”. Sangen sattuvasti.

Mainokset

One thought on “Tuoretta Parnassoa, laimeita päiväperhoja

  1. Olen täsmälleen samaa mieltä tuosta artikkelista. Laatikon sisältö olisi pitänyt nivoa historialliseen kontekstiinsa jotenkin niin, että lukija olisi tempautunut mukaan. Nyt tuli vain mieleen, että halutaan kehuskella sillä, miten paljon vanhemmat ovatkaan tunteneet tärkeitä ihmisiä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s