Friedebert Tuglas, Tatun kolmas vastanäyttelijä

Friedebert Tuglas (1886-1971), yksi Viron suurimmista ja merkittävimmistä kirjailijoista, esseisti ja kirjallisuustieteilijä, oli vuoden 1904 vallankumouksen pakolaisia, Suomen-ystävä ja patriootti. Kirjailija, jolle ehdotettiin jopa Nobel-palkintoa.

Mies josta on kirjoitettu paljon – mutta ei elämäkertaa.  Ja joka itse jo varhain kirjoitti muistelmansa – mutta vain nuoruuden vuosiltaan, lopettaen suunnilleen siihen kohtaan kun näki Italiassa nälkää.

Henkilö, jonka presidentti Urho Kekkonen toivoi nimenomaan saavansa tavata kuuluisalla Viron-matkallaan 1964.

Mies joka sanoi, ettei koskaan ollut tavannut yhtään kaimaansa – eikä edes ollut kuullut sellaisia olevan olemassakaan…

Hän oli myös Aino Kallaksen läheinen ystävä, ja Tartossa Tatun kahviseuraa ja keskustelukumppani, ja saa siksi tärkeän roolin Suljettujen vaunujen näytelmässä.

Tuglas jatkaa valittelemalla Tarton hellettä ja tylsyyttä. Ne olivat kuulemma jokakesäisiä molemmat, heinäkuu oli suorastaan sietämätön, sen hän pyrki viettämään missä tahansa muualla. Heinäkuisessa Tartossa kun ei tapahtunut mitään, eikä täällä pystynyt oikein työskentelemäänkään. Sitten hän alkaa muistella jotain kaukaista kesää, jolloin kuumuus koetteli kaupunkia aivan erityisesti, aivan kuten nyt. Silloinkin oli huolestuneina kuulosteltu kaukaa kantautuvia sotauutisia, Venäjän ja Japanin sotaa Tuglas tarkoitti.

(Suljetut Vaunut, luku XXV)

Eikä näissä Cafe Wernerin loosheissa käydyissä keskusteluissa tietysti voida olla sivuamatta myös Arthur Valdesia, Tuglasin mielikuvitushahmoa, joka oli alkanut elää omaa elämäänsä…

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s