Kustaa Mauri Armfelt – hurmuriparoni hukkuu pitseihin

Kun Sillanpää-elämäkerta syntyi kirjaimellisesti kuin tilauksesta, niin Tatun ensimmäinen romaani puolestaan sai alkunsa painavasta ehdotuksesta.

Dosentti Martti Haavio, Gummeruksen kirjallinen johtaja Esko Aaltonen ja Tatu pohtivat keväällä -37, kuuluisiksi tulleiden ”Tornin pitojen” aikoihin ja ohessa, Tatun tulevaisuutta, hänen ominta kirjallisuuden alaansa.

Tultiin käsitykseen, että historiallinen romaani olisi luontevin valinta. Siinä Tatun kertojanlahjat ja eläytymiskyky, viehtymys yksityiskohtiin ja polyhistorin laaja-alaisuus pääsisivät oikeuksiinsa. Sitä paitsi historiallisen romaanin tila Suomessa oli sangen vaatimaton – seikka jonka Tatu jos kuka kriitikkona tiesi. Hänen omat esikuvansa, kuten Stefan Zweig, edustivat aivan jotakin muuta kuin mihin meillä oli saatu tottua.

Eräänä myöhäiskevään päivänä jompikumpi kahdesta ensin mainitusta sitten sanoo, että kuulehan Vaaskivi, miksipä et kirjoittaisi seuraavaksi Gustav Mauritz Armfeltista. Että Suomen historiassa ei juuri ole toista semmoista henkilöä, jonka eurooppalainen kosketuspinta olisi niin laaja ja vaikuttava. No, mitä sanot?

(Suljetut vaunut, II luku)

Tatu lupaa harkita asiaa, ja romaani ja tarina – parooni Armfelt – alkaa itää hänen mielessään, mielikuvituksessaan, unissaan, näyissään…

Niinpä Kustaa Mauri Armfelt ilmestyy useamman kerran tämänkin teoksen sivuille, erilaisissa tilanteissa, Tarton helteisessä kesässä. Ja myöhemminkin.

Syksyllä Tatu allekirjoittaa kustannussopimuksen, Loistava Armfelt ilmestyy seuraavana vuonna, ja siitä tulee menestys.

Ei se täydellinen ole, mutta jotakin aivan uutta kuitenkin. Tatu tuli hukuttaneeksi hurmuriparoninsa pitseihin, pääkohteeksi nousivat kulissit – mutta millaiset kulissit, mon Dieu!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s